Kokeilin Teal Swanin kehittämää Completion process -tunnetyöskentelymenetelmää Tiia Koskisen ohjauksessa. Parin tunnin sukellus omiin tuntemuksiin johdatti tunteiden sekä sisäisen lapseni äärelle.
Lomakuukauden päätteeksi testasin Suomen ainoan aktiivisen Completion process -varjotyöohjaajan ohjauksessa tunnetyöskentelyä. En ollut tutustunut aiemmin menetelmään, mutta olen seurannut Tiiaa sekä Teal Swania sosiaalisessa mediassa – ja menetelmä kutsui minua joten luotin intuitiooni.
Terapia, valmennus sekä keholliset menetelmät ovat itselleni tutumpia lähestymistapoja tunnepuoleen, ja tuntui kiehtovalta päästä keskittymään tunteisiin itselle uuden menetelmän kautta.
Valmistautuminen työskentelyyn
Tutustuin ennen sessaria Tiian etukäteen suosittelemiin matskuihin sekä hänen sivuiltaan löytyvään turvasatama-meditaatioon.
Varasimme yhteistä aikaa sessiolle n. 2,5 tuntia.
Kokemukseni Completion process -tunnetyöskentelystä
Minulla ei ollut odotuksia sessarille, vaan lähdin kokeiluun avoimin mielin. Edellisenä päivänä testaamani meditaatio oli luonut turvallisen fiiliksen ja oli ollut kiva sen kautta tulla jo hieman tutuksi Tiian tapaan ohjata.
Tunnetyöskentelysessio oli rakenteeltaan selkeä. Aloitimme työskentelyn tunnistamastani triggeristä, ja siitä etenimme syvyyksiin kehon tuntemuksien johdattamana. Kyyneleet virtasivat kun sanoitin sisältäni löytyvää tarinaa sekä tuntemuksia.
Session lopussa sisäisen lapsen ja aikuisen minun kohtaaminen – kohdatuksi ja nähdyksi tuleminen – oli kaunis ja tärkeä kokemus.
Completion process oli kuin kehollinen mielikuvamatka, jossa oman kehon tuntemukset ja intuitio johdattivat alitajuntaa purkavaa matkaa Tiian tukemana.
Kehotyöskentelyä lähiaikoina itsekseni tehneenä ja toisia ohjanneena, muistin kokemuksen kautta kuinka tärkeältä tuntuu olla toiseen kontaktissa kun tarkastelee omia epämukavia tuntemuksia tai uskomuksia. Tiia palautti kysymyksillään minut hetkeen ja myös kehon sisäisen tilan tarkasteluun. Tiian ohjaus oli läsnäolevaa ja soljuvaa.
Arkeen kevyemmin askelin
Heti sessarin jälkeen, olo oli kevyt ja tuli fiilis että tämän kokemuksen makustelu jatkuu pidempään.
Tunnetyöskentelysessio oli hieno kokemus, josta sain työkaluja myös arkeen. Jo nyt viikon sisällä, olen palannut oppeihin ja Tiian sanoihin useita kertoja! Etenkin sen tunnistaminen tarkastelenko tunnetilaani kehon ulkopuolella vai sisäpuolella oli itselleni tärkeä oivallus, jota olen käyttänyt muistutuksena nyt myös TRE:tä tehdessäni.
Uskon että tätä työskentelytapaa voi käyttää monenlaiseen purkuun ja itsetuntemuksen lisäämiseen. Itselleni pinnalla olivat etenkin itseni ja tunteideni hyväksymisen teema sekä uusien merkitysten luominen asioiden välille, kun siirryimme sessarissa kerroksesta toiseen.
Completion process -kokemukseni Tiian ohjauksessa oli lempeä, syvä ja eheyttävä. Oli upeaa ottaa aikaa kehollisten tuntemusten ja uskomusten äärellä!
P.S. Kävin ohjauksessa Helsingissä Tiian luona, mutta ohjaus onnistuu myös etänä.
Kommentarer